Oct 222018
 
Oculus Rift.

Oculus Rift.

Facebookin kahdella miljardilla dollarilla ostaman virtuaalitodellisuusfirman Oculusin perustajista yksi, Brendan Iribe, on kertonut jättävänsä työnsä Facebookilla.

Iribe on toiminut Oculusin ensimmäisenä ja myös ainoana toimitusjohtajana.

”Haluan vilpittömästi kiittää kaikkia, jotka ovat olleet osa tätä huikeaa matkaa, erityisesti Mark Zuckerbergia uskomisesta tiimiin ja VR:n ja AR:n tulevaisuuteen”, toteaa Iribe Facebook-julkaisussaan.

TechCrunchin mukaan Iriben lähtöön liittyy myös muita muutoksia, joista yksi on kehitteillä olleen ”Rift 2:n” kehityksen lopettaminen. Laite olisi ollut seuraaja alkuperäiselle Oculus Riftille, eli tietokoneen voimin toimivalle tehokkaalle huippuluokan virtuaalitodellisuuslaitteelle. TechCrunchin lähteiden mukaan Facebookin johdolla ja Iribellä oli ”perustavalla tavalla erilaiset ja ajan myötä toisistaan enemmän etääntyneet näkemykset Oculusin tulevaisuudesta”.

Oculusin viime aikojen tuoteuutuudet ovat keskittyneet virtuaalitodellisuuden tuomiseen edullisemmaksi ja jokapäiväisemmäksi. Iribe ei raportoidusti jakanut tätä visiota, jossa ”suorituskyky ajetaan alas”. Keväällä Facebook esitteli parin sadan Oculus Gon ja ensi keväälle se on esitellyt jo suunnitelmat neljän sadan hintaluokkaan tulevasta Oculus Questista.

Aiemmin Facebookin on jättänyt Oculusin perustajista jo sen Rift-virtuaalilasien keksijä Palmer Luckey, joka lähti maaliskuussa 2017.

Kolmas Oculus-perustaja, Nate Mitchell, jatkaa Facebookin töitään, jossa hän johtaa jatkossakin Rift- ja PC-organisaatioita. Facebookin TechCrunchille antaman tiedon mukaan PC-pohjainen virtuaalitodellisuus on yhä osa sen suunnitelmia.

Facebookin ostamista yrityksistä myös Instagramin perustajat kertoivat hiljattain jättävän työnsä Facebookin alaisuudessa. Samoin WhatsAppin perustajat tekivät jo aiemmin samoin.

Yksi Oculusin perustaja jättää jälleen Facebookin – lähteet: PC-perustainen Rift 2 peruttu
Lähde: Mobiili.fi