Dec 012011
 

Vegaanin joulu on ruokailun suhteen helppo järjestää, jos on tietoinen vegaanille sopivasta ruokavaliosta.

Vegaani ei käytä tuotteita, joissa on eläinperäisiä aineksia tai joiden tuotanto ei ole eettistä.

Vegetaristin jouluruoka on jokseenkin samantyyppistä kuin vegaanin jouluruoka. Vegetaristi ei käytä eläinkunnan tuotteita ruokavaliossaan, mutta vegetaristi ei ole yhtä tarkka tuotteiden eettisyydestä kuin vegaani.

Vegetaristin ja vegaanin joulu on herkuttelua kasvisruokien kanssa. Vegaaniliiton sivustolta löytyy joulureseptit vegaanille ja vegetaristille. Vegaaniliiton reseptit sisältävät esimerkiksi maidottomat jouluruuat, joissa maidon sijaan käytetään soijamaitoa. Vegaanin porkkanalaatikko ja lanttulaatikko ovat herkullisia.

Itse välttelen kananmunaa ja maitoa kolesterolin takia. Silti käytän toisinaan maitoa ja satunnaisesti kananmunaa ruokavaliossani. En kuitenkaan syö lihaa, kalaa enkä kanaa. Olen siis lakto-ovovegetaristi. Minun on helppo löytää jouluruokaa. Tämä on ensimmäinen jouluni vegetaristina. Joulupöytääni kuuluu pääruokana erilaiset tofuruuat sekä lisäkkeenä laatikot ja kasvisrosolli.

Kamomillan konditoria on laadukas vegaaniblogi, josta löytyy herkulliset joulun jälkiruuat vegaanille ja tietysti muutkin vegaanireseptit.

Chocochili on kasvisruokablogi. Kaikki Chocochilin ruuat sopivat myös vegaaneille.

Ruohonjuuri on suosikkikauppani täällä Turussa. Ruohonjuuressa on paljon vegaanisia herkkuja.

Vaikka et olisi vegaani tai vegetaristi, erilaiset kasvisruuat ja vegaaniset leivokset ovat aina kokeilemisen arvoisia. Kasvissyöjän joulu on ruhtinaallinen.