Aug 222018
 

LG logo.LG:ltä odotetaan lähikuukausien aikana vielä uutta V40-huippupuhelinmallia, joka on jatkoa kevään G7:lle.

Nyt korealainen ETNews kertoo tuoreessa raportissaan LG:n suunnitelmista.

V40:lle ei nyt ladata LG:llä kovia odotuksia, sillä G7 ThinQ:n myynti on jäänyt pahaksi pettymykseksi. LG tähtäsi kolmen miljoonan G7:n myyntiin, mutta on yltänyt siitä vain puoleen. Tämän myötä myös V40:n alkuvaiheen tilaukset on laskettu 500 000 kappaleeseen viime vuoden V30:n 1,5 miljoonasta. Kokonaisuutena V40:n tuotannon odotetaan jäävän alle miljoonaan.

V40:een on aiemmin huhuttu yhteensä viittä kameraa – kolmea taakse ja kahta eteen. ETNewsin mukaan LG aikoo hyödyntää V40:ssä osittain samoja komponentteja kuin G7:ssä.

V40:n tuotannon kerrotaan odotettavan alkavan syyskuun ensimmäisellä viikolla. Lanseerauksen pitäisi tapahtua lokakuun alkupuolella. LG:n kerrotaan kehittäneen V40:stä kaksi eri versiota – edullisemman Falconin ja kalliimman Phoenixin, joista lopulta saataville on tulossa edullisempi Falcon. Kalliimpi Phoenix ei herättänyt mielenkiintoa LG:n operaattoriasiakkaissa. ETNews toteaa LG:n yrittäneen kaupata Phoenixia myös Googlelle Pixel-puhelimeksi, mutta tämän epäonnistuneen.

Ensi vuoden alkupuolella LG:n odotetaan esittelevän V40:stä päivitetyn V45-version, jossa on tuki 5G-verkkoyhteyksille. 5G-antenni tuo puhelimeen lisäpaksuutta 0,3 millimetriä. Kameroiltaan, rungoltaan ja näytöltään kyseessä tulee olemaan sama puhelin.

V45:stä tulossa LG:n ensimmäinen 5G-älypuhelin – odotukset V40:lle eivät ole korkealla
Lähde: Mobiili.fi