Sep 302017
 

Apple Watch Series 3

Älykellot ovat tehneet tuloaan markkinoille jo vuosikymmenen alusta, Applen lähtiessä mukaan kilpailuun vuonna 2014 julkistetun Apple Watchin myötä. Aiemmin tässä kuussa esitelty Apple Watch Series 3 onkin nimensä mukaisesti jo Applen kolmas pyrkimys tehdä läpimurto älykellomarkkinoilla, mutta ensimmäiset arvostelut antavat kellolle ristiriitaisen vastaanoton.

Aiempien vuosien tapaan Apple Watch Series 3 kerää arvosteluissa kehuja kuntolaitteena, minkä lisäksi muun muassa Siri ja WatchOS 4 saavat pluspisteitä. Positiivisen vastaanoton on saanut myös sisäänrakennettu tuki LTE-yhteyksille, joskaan tämä ei koske Suomessa myytävää mallia.

Kritiikkiä ensiarvioissa saivat Apple Watchin akkukesto, joka nousee esille erityisesti LTE-yhteyttä käyttävässä mallissa. Muita miinuspisteitä kellolle tuli muuttumattomasta designista, kalliista hinnasta sekä käyttöjärjestelmän tietyistä omituisuuksista. LTE-yhteyksien osalta monissa arvosteluissa mainittiin yhteysongelmat, joihin Apple on kuitenkin lupaillut jo korjausta.

Kaiken kaikkiaan Apple Watchin mainittiin useassa arvostelussa kuuluvan yhä älykellojen parhaimmistoon, mutta ongelmien olevan älykelloille tyypillisiä. Huolimatta siitä, että Apple Watch Series 3 kuuluu Applen kolmannen sukupolven älykelloihin, ei kello yllä toimintavarmuudessaan samalla tasolle, mitä Applelta on totuttu iPhone-puhelimissa odottamaan.

Tarkemmin eri arvosteluihin voi tutustua alta.

CNET

Arvosana: 8 / 10

Arvostelu luettavissa CNET:n kotisivuilta.

Wired

Arvosana: 8 / 10

Arvostelu luettavissa Wiredin kotisivuilta.

The Verge

Arvosana: 5 / 10

Arvostelu luettavissa The Vergen kotisivuilta.

Engadget

Arvosana: 82 / 100

Arvostelu ja arvosteluvideo nähtävissä Engadgetin kotisivuilta.

PhoneArena

Arvosana: 7 / 10

Arvostelu luettavissa PhoneArenan kotisivuilta.

 

Uudelle Apple Watchille ristiriitainen vastaanotto ensimmäisissä arvosteluissa
Lähde: Mobiili.fi