May 282018
 

Vuosi sitten minulla oli oma yritys, oma tuote, toimitusjohtajana matkapuhelinyritys Jollan perustaja ja myyntipäällikkönä entinen Gollan myyntipäällikö. Minulla oli huipputiimi, Suomen parhaat suunnittelijat tuotekehityksessä ja lähes 1,5 miljoonan euron sijoitus tilillä. Omistukseni arvo oli yli miljoona euroa.”Mikään ei voi mennä nyt pieleen”, ajattelin. Kuinka väärässä olinkaan!

Vuosi 2017 painui ikuisesti mieleeni vuotena, jolloin tapoin rakkaani. Asmo-laturi – tuote, jolle annoin kaikkeni, jopa nimeni – epäonnistui. Yritykseni ajautui konkurssiin.


Myös Mobiili.fissä tiiviisti seuratun Asmo-laturin tarinasta ilmestyy tällä viikolla kirja, kun perustaja Asmo Saloranta kertaa tapahtumat, jotka lopulta johtivat konkurssiin. Salorannan kirja Asmo: No Exit julkaistaan tämän viikon torstaina 31. toukokuuta.

”Konkurssiin liittyy Suomessa voimakas stigma. Sitä pidetään häpeällisenä epäonnistumisena ja virheenä, josta pitää vaieta, kun taas esimerkiksi Piilaaksossa vasta konkurssin tehnyt yrittäjä on oikea yrittäjä. Haluan oman tarinani kertomalla murtaa konkurssiin liittyvää tabukulttuuria ja kertoa, ettei konkurssi ole maailmanloppu. On olemassa elämää konkurssin jälkeenkin”, kertoo oululainen startup-yrittäjä Asmo Saloranta.

Alkuperäinen Asmo-laturi.

Alkuperäinen Asmo-laturi.

Asmo Solutions kaatui viime vuonna, aluksi selvitystilaan, ja konkurssiin yhtiö asetettiin tämän vuoden helmikuussa.

Asmo Saloranta oli valmiustilassa väitetysti täysin virrattoman ja näin paloturvallisen Asmo-laturin keksijä ja yhtiön perustaja. Toimitusjohtajaksi tullut Marc Dillon tunnetaan Jollan yhtenä perustajana ja sen entisenä toimitusjohtajana.

Asmo toi alkuperäisen laturinsa ennakkomyyntiin joukkorahoituspalvelu Indiegogon kautta menestyksekkäästi keväällä 2015.

Eero Aarnio ja Asmo Saloranta ihmettelemässä Mr. Charger -laturia.

Eero Aarnio ja Asmo Saloranta ihmettelemässä Mr. Charger -laturia.

Viime vuoden toukokuussa Asmo esitteli yhteistyössä muotoilija Eero Aarnion kanssa suunnitellun uuden Mr. Charger -laturin, jonka oli tarkoitus aloittaa uusien suomalaista designia edustavien laitteiden tuotesarja. Alkuperäisestä Asmo-laturista poiketen uusi laturi ei sisältänyt erityistekniikkaa.

Mr. Chargeria myytiin joukkorahoituspalvelu Indiegogossa vain 20 120 dollarilla, kun tavoitteeksi oli määritelty 30 000 dollaria. 12. syyskuuta Asmo Saloranta julkaisi Indiegogo-kampanjaa tukeneille päivityksen, jonka mukaan laturin valmistus ei tule onnistumaan suunnitellusti. Tilaajien oli mahdollista ilmoittaa tietonsa pyytääkseen rahansa takaisin.

”Kirjassa kerron rehellisesti yritykseni vaiheista ja syistä, jotka lopulta johtivat konkurssiin. Toivon, että kirja madaltaisi yrittämisen kynnystä ja auttaisi muita menestymään helpommin.

Suomalainen Asmo-laturi kaatui konkurssiin – tarinasta julki kirja torstaina
Lähde: Mobiili.fi