Oct 302015
 
Arvostelussa: 
Arvosteltu versio: 

Kiitokset arvostelukoodista Microsoftille! 

Halo 5: Guardiansin julkaisulle lankeaa paineita useammalta suunnalta. Sarja on edelleen luokiteltavissa Microsoftin ykkösnyrkiksi, joka onnistuessaan pystyy hillitsemään Sonyn etumatkaa konsolimyynneissä. Avaruusoopperan tuorein osa on näytön paikka myös kehittäjä 343 Industriesille: näennäisen suopeasta vastaanotostaan huolimatta Halo 4 jätti etenkin moninpelinsä osalta paljon fanien hampaankoloon, eikä Master Chief Collectioninkaan julkaisu mennyt aivan käsikirjoituksen mukaan. Ainakin isossa maailmassa tuoreimman tulokkaan ennakkohype on kuitenkin saatu nostettua toivotulle tasolle näyttävien mainoskampanjoiden voimin, joten enää tarvitsee lunastaa lupaukset.

Sankarin uudet vaatteet

Microsoftin markkinointikoneisto vihjaili etukäteen eeppisestä yhteenotosta petturiksi leimatun Master Chiefin sekä Jameson Locken johtamien spartalaistiimien välillä. Vaikka nelihenkisten ryhmittymien kohtalot punoutuvat vahvasti toisiinsa, on lopputulos hyvin erilainen ennakkoon maalailtuun visioon nähden. Sarjan perisyntinä pelien ulkopuoliseen kaanoniin perehtymättömät ovat helposti hukassa universumin nykytilasta. Maailmassa on selkeästi tapahtunut yhtä sun toista sitten neljännen osan, mutta yksityiskohdat jätetään usein pelaajan arvauksien varaan. Ennen pitkää tarinaan kuitenkin uppoutuu mukaan, eikä pelkästään äärimmäisen hienojen välianimaatioiden vuoksi.

Vaihtelevat ympäristöt sekä erittäin hyvin rytmitetty räiskintä pitävät tiukasti otteessaan kampanjan vajaan kymmentuntisen keston ajan. Viides osa huokuu aiempaa enemmän suuren avaruusseikkailun tuntua, kun kahden joukkion matkat ovat täynnä eeppisiä kohtauksia ja komeita maisemia eri planeetoilla. Kattaukseen ei mahdu yhtään selkeästi heikompaa kenttää. Muutamaan otteeseen toiminta pysäytetään tyystin, kun pelaaja päästetään rauhassa ihmettelemään vieraiden maailmoiden menoa. 15 tehtävän aikana vetovastuuta vuorotellaan tasaisesti molempien päätähtien kesken. Locken karisman puutetta kompensoidaan herran eläväisempien taistelutovereiden avulla. Etenkin Nathan Fillionin tulkitsema rääväsuinen Buck erottuu helposti edukseen jäyhien spartalaisten joukosta.

Varsinaisen toiminnan tiimellyksessä tekoälytoverit jäävät muutoin melkoisen hyödyttömiksi. Toisaalta tämän ansiosta vakiintunutta räiskintäkaavaa ei muuteta liiaksi, sillä tiimiläisten tärkeimmäksi tehtäväksi muodostuu sankarin parantaminen kriittisellä hetkellä. Aina yhtä hauskat ajoneuvot saavat neljännen osan pihtailun jälkeen taas riittävästi ruutuaikaa, eikä ammuksienkaan suhteen enää nuukailla. Riittävän mehukkaan asearsenaalin seurauksena jopa tiukasti panssaroitujen promethealaisten räiskiminen viihdyttää, vaikka parhaat väännöt käydään edelleen covenantien monenkirjavaa joukkiota vastaan. Kenttäsuunnittelussa neljän hengen yhteistyö otetaan entistä paremmin huomioon, mikä näkyy haarautuvina reitteinä ja isompina näyttämöinä. Harmittavasti jaetun ruudun mahdollisuus jätetään kylmästi pois, joten kimpassa pääsee räiskimään ainoastaan verkon välityksellä.

Areenalta taistelukentälle

Kilpailullinen moninpeli tuntuu oikealla tapaa tutulta, mutta myös riittävän tuoreelta. Edellisosaan kohdistettua kritiikkiä on selkeästi kuunneltu, sillä muista räiskinnöistä apinoidut hahmoluokat heitetään romukoppaan. Kun kahdeksan hengen areenaväännöissä kaikki ponnistavat samalta pohjalta, nousee asymmetristen kenttien tuntemus jälleen suurempaan rooliin. Oletuksena käyttöön suodaan perinteinen Assault Rifle sekä sivuaseen virkaa toimittava pistooli, mikä tuo mukavia kaikuja ensimmäisestä Halosta. Pakkaa toki sekoitetaan eri pelimuodoissa. Julkaisun yhteydessä pelilistoilla suositaan tappomatsien ohella alueiden kontrolloimiseen keskittyvää Strongholdia sekä perinteistä lipunryöstöä Capture the Flagissa.

Uunituoreessa Breakoutissa objektiivipohjaisia taistoja väritetään suomalla pelaajille ainoastaan yksi elämä. Kompaktit kentät ja kiivas tempo pitävät huolen, että kalman majoilla ei silti tarvitse viettää liikaa aikaa. Kilpailullisen moninpelin merkittävin lanseeraus on kuitenkin massiivisempien taisteluiden Warzone-tila. Laajan skaalan väännöt ovat aina kuuluneet olennaisesti Haloon, mutta nyt kaavaan sotketaan kosolti tuoreita ideoita. Moodi sulauttaa aluevaltauksen ja vastapuolen tappamisen oheen tekoälyvihollisia molempien osapuolten tykinruoaksi. Kenttiä eivät asuta pelkästään Titanfall-tyyliset helpot maalitaulut, sillä isompien pomojen kaatamiseen tarvitaan tiimityötä. Luonnollisesti vastapuolen spartalaiset pyrkivät samalle riistalle, mikä johtaa herkullisen intensiivisiin vääntöihin. 

Warzonessa tuhlataan kokemuksella kerrytettäviä REQ-pisteitä, joita lunastamalla taisteluihin pääsee tuomaan lisäleluja kulkupelien ja isompien tussareiden muodossa. Ostettavista apuvälineistä huolimatta homma pysyy hyvin tasapainossa härveleiden kertakäyttöisen luonteen vuoksi. Isomman mittakaavan mittelöt muodostuvatkin suositeltavimmaksi tavaksi tutustua Halon moninpeliin, kun hengitystilaa riittää huomattavasti areenamuotoja enemmän. Ainoaksi harmiksi jää suurten kenttien vähyys, sillä Warzonessa päästään temmeltämään ainoastaan kolmessa ympäristössä. Hatunnoston arvoisena temppuna 343 Industries on kuitenkin luvannut tarjota kosolti ilmaista lisäsisältöä maksullisten kausipassien sijaan. Samoin pelimuotoja uudistetaan tasaisin väliajoin tuoreuden nimissä.

Teknisellä osastolla Master Chief Collectionin katastrofaalisesta alusta on selkeästi otettu opiksi. Seuranhaku on toiminut ensimmäisestä illasta lähtien sulavasti ja ongelmitta. Otteluihin siirrytään ripeästi, eikä muitakaan murheita esiinny. Ainoana satunnaisena päänvaivana ovat sarjalle ominaiset karkulaiset, jotka luopuvat leikistä jo pienimmistä vastoinkäymisistä. Viimeisenä soturina ylivoimaista porukkaa vastaan tulee vääjäämättä hiki ja himo kerätä omatkin kamansa teurastuksen keskeltä. 

Kahden rintaman hyökkäys

Jo Halo 5:n julkistuksessa tehtiin selväksi, että peli rullaisi 60 ruudun sekuntivauhdilla. Tavoitteeseen myös ylletään, sillä toiminta on äärimmäisen sulavaa olosuhteista riippumatta. Tämä tarkoittaa luonnollisesti pieniä kompromisseja ulkoasuun, mutta lopputulos näyttää silti varsin mainiolta. Teknisiä kikkailuita enemmän lopputulokseen vaikuttavat tyylikäs kuvasuunnittelu ja monipuoliset maisemat. Vaikka audiopuoli on totutun hyvällä tasolla, jäävät Bungien eeppisimmät luritukset yhä saavuttamatta. Pelattavuuden suhteen suurin muutos lienee, että kaikilla aseilla voi tähdätä trendikkäästi piipunvartta pitkin. Uudistus ei kuitenkaan riko hyväksi havaittua kaavaa, sillä aiemmin pelkästään lonkalta käytetyt tussarit toimivat edelleen tehokkaimmin perinteisellä tyylillään.

Halo 5: Guardians on vakuuttavaa jälkeä niin yksin- kuin moninpelipuolella. Tarina ei aivan onnistu lunastamaan kaikkia lupauksiaan, mutta tätä kompensoidaan loistavalla toiminnan rytmityksellä sekä erinomaisella kenttäsuunnittelulla. Kun verkkomittelöissäkin palataan niin ikään ”vanhoihin hyviin aikoihin”, on koukuttavuus taattu. Vaikka Arenan kenttävalikoimasta ei erotu takavuosien kaltaisia välittömiä klassikoita, on kattaus toimiva tiukkoja koitoksia ajatellen. 343 Industriesin luomukseen on helppo upottaa kymmeniä tunteja, ja peli tuntuu luonnolliselta jatkumolta rakastetulle sarjalle. Bungien perillinen voi viimeistään nyt julistaa lunastaneensa Xboxin ykköstykin lopullisesti itselleen. 

 

Sankari vai konna? Arvostelussa Halo 5: Guardians
Lähde: KonsoliFIN