Jun 122018
 
Microsoft HoloLens.

Microsoft HoloLens.

Microsoft esitteli ensimmäisen sukupolven lisätyn todellisuuden HoloLens-lasit vuonna 2016. Uuden sukupolven laseja on odoteltu tovi ja tuoreen raportin mukaan ne saapuvat vuoden 2019 ensimmäisellä neljänneksellä. Asiasta raportoi Thurrott.

Tulevat HoloLens-lasit, koodinimeltään Sydney, saavat merkittäviä parannuksia ensimmäiseen sukupolveen nähden. Thurrott kertoo, että lasit ovat aiempaa kevyemmät, ne istuvat päähän mukavammin ja niissä on huomattavasti kehittyneemmät näytöt. HoloLens-lasit tulevat olemaan myös merkittävästi edullisemmat.

Aiemmin saatujen tietojen mukaan HoloLensit saavat edistyneemmät tekoälyominaisuudet ja paremmat syvyysanturit. Vielä ole tietoa, onko HoloLens-laseissa aiempaa laajempi näkökenttä. Lasien tehoista huolehtinee Intelin suoritin tai ARM-pohjainen järjestelmäpiiri.

Tällä hetkellä ei ole vielä tietoa, julkaiseeko Microsoft tulevista HoloLens-laseista ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä lasien kehittäjäversion vai onko kyseessä virallinen julkaisu, jolloin kuluttajatkin pääsisivät käsiksi laseihin.

Raportti: Microsoftilta tulossa uusi HoloLens alkuvuodesta 2019
Lähde: Mobiili.fi