May 032019
 

OnePlus pitää uusien OnePlus 7 Series -älypuhelinten tuloa tasaisesti esillä ennen puhelinten täyttä julkistusta noin puolentoista viikon päästä 14. toukokuuta.

OnePlus on vahvistanut muutamia tietoja puhelimistaan ja esimerkiksi tarjonnut yhdelle julkaisulle jo puhelimen kameratestiin.

Tänään OnePlus on kertonut, ettei sen uusikaan puhelin tule olemaan vedenkestävyydeltään IP-luokiteltu. OnePlus kuitenkin esitti asian samalla upottamalla puhelimensa ämpärilliseen vettä.

Tämänpäiväinen viesti onkin hämmentävän ristiriitainen. Toisaalta OnePlus haluaa kertoa sen puhelimensa olevan vedenkestävä, muttei toisaalta halua edelleenkään hankkia sille standardia IP-luokitusta. Perustelu siitä, että itse luokituksen hankinta olisi jotenkin kallista, tuntuu edelleen tyhjästä vetäistyltä.

Keskustelupalstallaan OnePlus lähti myös jopa heti ilmoituksen yhteydessä puolustuslinjalle. ”Kuitenkaan, tämä ei ole ämpärihaaste, emmekä ehdottomasti halua kaikkien teidän pudottavan OnePlus 7 Prota ämpäriin. Ja kuten muut älypuhelinbrändit, jotka hankkivat IP-luokituksen laitteilleen, takuumme ei korvaa vesivahinkoja”, selittää OnePlus. ”Tämä ei myöskään tarkoita, ettemme ikinä harkitse IP-luokitusta tuotteillemme tulevaisuudessa.”

OnePlus on jo aiemminkin puhunut hieman vähäeleisimmin sen älypuhelinten oikeasti kestävän varsin hyvin jopa upotuksenkin veteen huolimatta puuttuvasta IP-luokituksesta, joten tilanne ei nyt OnePlus 7 Pron kohdalla ole edes varsinaisesti uusi – mutta silti yhä ristiriitainen ja poikkeuksellinen. Muut valmistajat eivät mainosta vedenkestävyyttä ilman asianmukaista IP-luokitusta.

Uusista OnePlus-puhelimista OnePlus 7 Prosta vuoti eilen verkkoon virallisia, alta löytyviä kuvia. Kuvat julkaisi Android Central -sivusto yhdessä vuotaja Ishan Agarwalin kanssa.

OnePlussalta odotetaan tänä keväänä poikkeuksellisestia useampia puhelinmalleja: OnePlus 7 sekä OnePlus 7 Pro ja OnePlus 7 Pro 5G. Näistä kaksi viimeksi mainittua ovat suunnattu todennäköisesti vaihtoehtoisille markkinoille, eli Suomeen voidaan odottaa OnePlus 7 -perusmallia sekä OnePlus 7 Pro 5G -huippumallia. Suomessa Elisa on vahvistanut OnePlussan 5G-älypuhelimen olevan tulossa myyntiin sen kautta toisen vuosineljänneksen eli huhti-kesäkuun aikana.

OnePlus 7:n ja OnePlus 7 Pron keskeisimmät ulkoiset erot ovat Pro-mallin kolme takakameraa kahden sijaan sekä Prossa yläreunasta esiin nouseva etukamera, joka poistaa tarpeen lovelle näytössä. Lisäksi OnePlus 7 Prossa näyttö on ensi kertaa OnePlus-puhelimessa sivuille kevyesti kaartuva.

OnePlus 7 Pro sinisenä Nebula Blue -liukuvärinä. Kuva: Android Central / Ishan Agarwal.

OnePlus 7 Pro sinisenä Nebula Blue -liukuvärinä. Kuva: Android Central / Ishan Agarwal.

OnePlus 7 tummanharmaana Mirror Grey -värinä. Kuva: Android Central / Ishan Agarwal.

OnePlus 7 tummanharmaana Mirror Grey -värinä. Kuva: Android Central / Ishan Agarwal.

Kasvavan kameramäärän ohella parannus näytössä näyttää olevan yksi keskeinen osa-alue uusissa OnePlus-puhelimissa. OnePlus on aiemmin vihjannut näytön olevan OnePlus 7 -puhelimissa aiempaa ja nopeampi sulavampi. Huhujen mukaan käytössä on tavallista 60 hertsiä suurempi 90 hertsin virkistystaajuus. Lopputuloksena esimerkiksi käyttöliittymän animaatiot ja muut liike näytöllä näyttää aiempaa sulavammalta. Näyttö OnePlus 7 Prossa on myös aiempia OnePlus-puhelimia tarkempi – eikä OnePlus 7 Prossa näytössä ole lovea, kiitos esiin nousevan etukameran.

Näyttötestaaja DisplayMate on myöntänyt uudelle OnePlus 7 Pro -lippulaivapuhelimelle A+ Top Tier Display Rating -luokituksen. Tällä arvioinnilla OnePlus 7 Pro nousee muun muassa Samsungin huippupuhelinten ja Applen viimeisimpien iPhone XS ja XS Max -mallien kanssa älypuhelinnäyttöjen kärkijoukkoon.

Älypuhelimissa tavanomaista 60 hertsiä suurempi virkistystaajuus on nähty aiemmin Razer Phonessa ja Razer Phone 2:ssa (120 hertsiä) sekä Asus ROG Phonessa (90 hertsiä). Tableteista Applen iPad Pron ProMotion-näytöt tarjoavat myös vaihtuvan, jopa 120 hertsin virkistystaajuuden.

Alle on kerätty OnePlus 7 Prosta ja OnePlus 7:stä toistaiseksi kuullut tekniset tiedot. Osa tiedoista on jo OnePlussan vahvistamia, osa puolestaan luotettavien tahojen paljastamia.

Huomionarvoista teknisissä ominaisuuksissa suurempien näyttö- ja kameraerojen ohella on, että ainostaan OnePlus 7 Prossa on pääkamerassa optinen kuvanvakain. Lisäksi ainoastaan siinä on tietojen mukaan stereokaiuttimet ja käytössä uutta nopeampaa UFS 3.0 -tallennusmuistia. Molemmille yhteistä on muun muassa 48 megapikselin tarkkuus pääkamerassa sekä Qualcomm Snapdragon 855 -järjestelmäpiiri.

OnePlus 7 Pro

  • Tulossa saataville mahdollisesti 4G- ja 5G-versioina
  • Noin 6,7 tuuman sivuille kaartuva Quad HD+ -tarkkuuden (3120×1440 pikseliä) AMOLED-näyttö 90 hertsin virkistystaajuudella ja 19,5:9-kuvasuhteella
  • Näytönalainen sormenjälkilukija
  • Stereokaiuttimet
  • Kolme takakameraa: pääkamera, ultralaajakulmakamera ja telekamera
    • 48 megapikselin pääkamera f/1,6-aukolla ja optisella kuvanvakaimella (tallentaa pikseleitä yhdistämällä 12 megapikselin kuvia)
    • 8 megapikselin telekamera 3x optiseen zoomiin f/2,4-aukolla
    • 16 megapikselin 117 asteen ultralaajulmakamera f/2,2-aukolla
  • Yläreunasta esiin nouseva etukamera
    • 16 megapikseliä ja f/2,0-aukko
  • Qualcomm Snapdragon 855 -järjestelmäpiiri
  • 6 + 128 Gt, 8 + 256 Gt ja 12 + 256 Gt -muistiversiot, uusi nopeampi UFS 3.0 -tallennusmuisti
  • USB-C-liitäntä (ei erillistä kuulokeliitäntää)
  • 4 000 milliampeeritunnin akku
  • 30 watin OnePlus Warp Charge -pikalataus

OnePlus 7

  • Design pitkälti kuin OnePlus 6T:ssä
  • Noin 6,4 tuuman tasainen näyttö Full HD+ -tarkkuudella (2340×1080 pikseli 90 hertsin virkistystaajuudella ja pienikokoisella lovella keskellä näytön yläreunaa
  • Näytönalainen sormenjälkilukija
  • Kaksi takakameraa: pääkamera ja syvyyskamera
    • 48 megapikselin pääkamera f/1,7-aukolla (tallentaa pikseleitä yhdistämällä 12 megapikselin kuvia)
    • 5 megapikselin syvyyskamera
  • Etukamera näyttölovessa
  • Qualcomm Snapdragon 855 -järjestelmäpiiri
  • 6 + 128 Gt ja 8 + 256 Gt -muistiversiot
  • USB-C-liitäntä (ei erillistä kuulokeliitäntää)
  • 3 700 milliampeeritunnin akku
  • 20 watin OnePlus-pikalataus

OnePlussalta ristiriitainen viesti: Tuleva puhelimemme kestää upotuksen ämpärilliseen vettä – vedenkestävyydellä ei kuitenkaan edelleenkään IP-luokitusta
Lähde: Mobiili.fi