Mar 292016
 

HTC 10

HTC on julkaisemassa seuraavan huippupuhelimensa, HTC 10:n, huhtikuun aikana. Yhtiö on erinäisillä kiusoittelukuvillaan ja -viesteillään asettanut riman varsin korkealle, ja uusimpana tempauksena yhtiö kehuu tulevan laitteensa olevan ”nopein ja sulavin Android”.

HTC on Twitterissä julkaissut uuden kiusoittelukuvan otsikolla ”Performance” eli ”suorituskyky”, ja Twitter-viesti kuuluu ”Not all phones are created equal. The fastest and smoothest Android. You’ll feel it”, eli HTC:n mukaan kaikki puhelimet eivät ole yhdenvertaisia, ja että käyttäjä kyllä tulee tuntemaan uuden mallin olevan nopein ja sulavin Android.

HTC 10

HTC 10 vuotokuvassa.

HTC 10 tulee käyttämään Qualcommin Snapdragon 820 -järjestelmäpiiriä, joten tehohehkutukset on helppo uskoa, sillä kyseessä on yksi tämän vuoden tehokkaimmista mobiilisuorittimista. Samaista suoritinta käyttävät kuitenkin myös monet muut Android-huippumallit, joten HTC saa todella hieroa Android-käyttöliittymänsä kovaan iskuun, jos se aikoo pitää kiinni Twitter-viestinsä lupauksesta.

Aiemmin HTC on hehkuttanut myös tulevan huippumallinsa äänentoistoa ja kameroita vastaavilla Twitter-viesteillä. Toivottavasti parin viikon kuluttua esiteltävä laite lunastaa kaikki valmistajansa lupaukset, sillä silloin kyseessä voisi olla varsin vaikuttava paketti.

”Nopein ja sulavin Android” – HTC hehkuttaa tulevan huippupuhelimensa tehoja
Lähde: Mobiili.fi