May 172017
 

Android Go

Google on esitellyt uuden ratkaisun kehittyvien markkinoiden ja erittäin halpojen älypuhelimien luokkaan. Talon sisällä tämä uudistus kantaa nimeä Android Go.

Android Go koostuu kolmesta osasta. Käyttöjärjestelmä on kehitetty halpaa tekniikkaa käyttäviin, vähätehoisiin laitteisiin. Googlen omat sovellukset on muokattu vähemmän dataa liikuttaviksi, ja kolmannen osapuolen sovelluksille esitellään uusi, erillinen Play-kauppa, jossa on Android Go -ohjelmaan sopivia sovelluksia. Ne toimivat heikkotehoisilla laitteilla ja liikuttavat vähemmän mobiilidataa.

Android Go

Android Go saapuu tulevan Android O -käyttöjärjestelmän myötä ja jatkoa seuraa tulevien Android-versioiden kanssa. Android Go -ohjelmassa käyttöjärjestelmä on optimoitu toimimaan laitteissa, joissa on RAM-muistia yksi gigatavu tai vähemmän. Lisäksi mukana on työkaluja, jotka auttavat hillitsemään mobiilidatan käyttöä.

youtube-go

Google on itse kehittänyt sovelluksistaan versioita, jotka esimerkiksi auttavat vähentämään mobiilidatan tarvetta. Chrome-selaimen Data Saver voi esittää verkkosivuista yksinkertaistettuja sivuja, kun taas YouTube Go voi esimerkiksi tarjota videoista esikatseluja kuvien muodossa sekä antaa ladata videoita offline-tilassa katseltavaksi halutulla laadulla ja datamäärällä.

play-store-go

Kolmantena kuvaan astuvat kolmannen osapuolen sovellukset, jotka optimoidaan toimimaan vähällä RAM-muistilla ja heikkotehoisilla suorittimilla sekä liikuttamaan mahdollisimman vähän mobiilidataa. Näitä sovelluksia varten Android Go saa oman Google Play -sovelluskaupan.

Ensimmäisten Android Go -laitteiden on määrä saapua markkinoille vuonna 2018.

Näin Google aikoo mullistaa halvat älypuhelimet
Lähde: Mobiili.fi