Dec 182018
 

Hallitus antoi 5.12.2018 eduskunnalle esityksen, jonka mukaan vieraslajeiksi määritellyt supikoira, minkki, piisami, rämemajava ja pesukarhu tulisi poistaa metsästyslain pyyntirajoitusten piiristä. Mahdollinen tulokaslaji kultasakaali esitetään puolestaan lisättäväksi riistalajeihin. Tavoitteena on, että muutokset tulisivat voimaan maaliskuussa 2019.

Supikoira, piisami, rämemajava, pesukarhu ja minkki on säädetty EU:ssa tai kansallisesti (minkki) haitallisiksi vieraslajeiksi, joiden torjumiseksi on oltava tehokkaita keinoja. Jos esitys hyväksytään, em. vieraslajien torjunnassa voidaan jatkossa käyttää samoja keinoja, joilla metsästyslain mukaan saadaan pyydystää ja tappaa rauhoittamattomia eläimiä. Minkki ei alun perin kuulunut maa- ja metsätalousministeriössä valmisteltuun lakiesitykseen, mutta se lisättiin siihen lausuntokierroksen jälkeen.

–Vieraslajit, kuten supikoira, aiheuttavat luonnossa levitessään suurta haittaa Suomen alkuperäiselle eläinkunnalle. Siksi tehokkaat keinot niiden torjumiseksi ovat tarpeen, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sanoo.

Vieraslajeihin kuuluvia lintuja ja nisäkkäitä voitaisiin uusien säännösten myötä torjua soveltamalla niihin nykyistä laajemmin metsästyslain ja -asetuksen mukaisia pyyntivälineitä ja  menetelmiä. Suomen riistakeskuksen roolia vieraslajien torjunnassa vahvistettaisiin, ja valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää myös metsästyssäännöksiä tehokkaammista pyyntikeinoista samoin kuin pyyntikeinojen rajoittamisesta jonkin vieraslajin osalta.

Tulokas- ja vieraslajit ovat kaksi eri asiaa

Kultasakaali esitetään lisättäväksi riistalajiksi, jotta sen kantaa voitaisiin tarvittaessa säädellä metsästyslain perusteella. Laji on viime vuosikymmeninä levinnyt Kaakkois- ja Keski-Euroopasta kohti pohjoista muun muassa ilmastonmuutoksen vaikutuksesta, ja sen oletetaan leviävän pian myös Suomeen. Jos näin käy, kultasakaali voi tulokaslajina uhata Suomen alkuperäisiä lajeja kilpailemalla samasta ravinnosta ja elinympäristöstä, levittämällä tauteja ja loisia sekä risteytymällä alkuperäisten lajien kanssa.

Tulokaslajit ovat eri asia kuin vieraslajit, joita koskee oma lainsäädäntönsä. Tulokaslajit leviävät luonnostaan uusille alueille, mutta vieraslajien leviäminen niiden luontaisen levinneisyysalueen ulkopuolelle tapahtuu määritelmän mukaisesti aina ihmisen myötävaikutuksella. Haitallisena vieraslajia pidetään erityisesti, jos se uhkaa luonnon monimuotoisuutta.

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta annetun  lain 8 ja 16 §:n ja metsästyslain muuttamisesta (HE 286/2018 vp)

Lisää tietoa vieraslajeista

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriössä:
vieraslajilain osalta lainsäädäntöneuvos Pekka Kemppainen, p. 029 516 245
metsästyslain osalta erityisasiantuntija Jussi Laanikari, p. 040 7336 229
Sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@mmm.fi

 

MMM: Supikoiraa ja eräitä muita haitallisia vieraslajeja koskeva esitys eduskunnan käsiteltävänä
Lähde: Suomen Riistakeskus