Apr 292018
 
LG G7 ThinQ. Evan Blassin Twitterissä julkaisema kuva.

LG G7 ThinQ. Evan Blassin Twitterissä julkaisema kuva.

LG:n toimintatapaan kuuluu tietojen paljastaminen uusista huippupuhelinmalleista pikku hiljaa ennen niiden täyttä julkistusta. Näin nyt myös tulevan G7 ThinQ:n kanssa.

Aiemmin LG kertoi jo G7 ThinQ:n näytöstä, ja nyt äänentoistosta. Puhelimen täysi julkistus on vuorossa 2. toukokuuta New Yorkissa.

LG G7 ThinQ -puhelimessa näyttöloven voi halutessaan piilottaa.

LG G7 ThinQ -puhelimessa näyttöloven voi halutessaan piilottaa.

LG G7 ThinQ -puhelimessa on 6,1 tuuman näyttö 19,5:9-kuvasuhteella ja 3120×1440 pikselin tarkkuudella. Näytön yläreunassa on lovi. Erityistä näytössä on kirkkaus. Uusi ja kirkas LCD-näyttö yltää parhaimmillaan jopa 1000 nitin kirkkauteen. Vastaavia lukemia on nähty aiemmin älypuhelimissa vain OLED-näytöissä. Lisäksi LG:n mukaan uusi näyttö kuluttaa 30 prosenttia vähemmän virtaa kirkkaassa auringonvalossa kuin LG G6:n näyttö.

Äänentoiston osalta monet varmasti pitävät siitä, ettei LG ole luopunut vielä perinteisestä 3,5 millimetrin kuulokeliitännästä. Jo aiempien huipppuhelintensa tavoin LG on varustanut myös G7 ThinQ:n aiempien huippupuhelintensa tavoin nelinkertaisella DA-muuntimella, jonka pitäisi parantaa äänentoiston laatua ja vähentää sen häiriöitä.

Uutena ominaisuutena G7 ThinQ saa Boombox-kaiuttimen. Siitä lähtee ääntä 6 desibeliä aiempaa enemmän, minkä lisäksi se LG:n mukaan tuplaa bassotoiston voimakkuuden. Kaiuttimen äänentoistoa on parannettu suuremmalla ääntä vahvistavalla resonanssikammiolla.

G7 ThinQ tukee myös DTS:X 3D Surround -tilaääntä.

G7 ThinqQ sisältää voimakkaamman kaiuttimen.

G7 ThinqQ sisältää voimakkaamman kaiuttimen.

Huhujen mukaan G7 ThinQ:n muita ominaisuuksia ovat Qualcomm Snapdragon 845 -järjestelmäpiiri, vähintään 64 gigatavua sisäistä tallennusmuistia ja joko 4 tai 6 gigatavua RAM-muistia. Mukana on myös perinteinen 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä.

Takakameroiden aukon koon LG:n uutuudessa on raportoitu kasvavan arvoon f/1,5, kun V30:ssa nähtiin aiemmin jo f/1,6-koon aukko. Kamerat olisi varustettu 16 megapikselin kennoin, ja todennäköisesti kameroista toinen olisi edelleen LG:lle tyypillisesti laajakuvalinssillä varustettu.

G7 ThinQ:n pitäisi sisältää myös stereokaiuttimet sekä tuki langattomalle lataukselle. Rakenteen pitäisi olla IP68-luokitellusti pölyn- ja vedenkestävä. Puhelimen mitat ovat aiemman vuodon perusteella 153,2 x 71,9 x 8,2 millimetriä. Rakenne on kyljiltä alumiinia ja takaa lasia.

LG G7 ThinQ eri kuvakulmista Evan Blassin julkaisemassa vuotokuvassa.

LG G7 ThinQ eri kuvakulmista Evan Blassin julkaisemassa vuotokuvassa.

LG:n tulevassa huippupuhelimessa panostettu äänentoistoon: voimakkaampi kaiutin ja tilaäänituki
Lähde: Mobiili.fi