Apr 112019
 

LG:n patentin osittain läpinäkyvä älypuhelin.

Viimeisin LG:ltä paljastunut patentti esittelee osittain läpinäkyvän älypuhelimen. Jo vuonna 2015 haetusta patentista uutisoi LetsGoDigital-sivusto.

Patentin älypuhelin on taittuvanäyttöinen ja osin läpinäkyvä. Rungon toisen puolen läpinäkyvyyttä voisi myös säädellä, ja vain akun ja piirit sisältävä osa olisi laitteessa perinteisesti läpinäkymätön. Älypuhelin on myös varsin kookas ja auki taitettuna keskikokoisen tabletin kokoinen.

Mielenkiintoista patentissa on, että se on haettu jo vuonna 2015. On yleisessä tiedossa, että tunnetut älypuhelinvalmistajat ovat kehitelleet taittuvia älypuhelimia jo vuosia, vaikka niitä on vasta tänä vuonna alettu laajemmin nähdä. Korealaisen LG:n idea taittuvanäyttöisestä ja läpinäkyvästä älypuhelimesta on kuitenkin ideaskaalan villeimmästä päästä.

Aiemmin tänä vuonna LG kommentoi, että sen mielestä on vielä liian aikaista julkaista taittuvanäyttöisiä älypuhelimia, sillä teknologia ei ole vielä niiden vaatimalla tasolla. Kaikesta päätellen läpinäkyvääkään älypuhelinta ei siis ihan heti kannata kauppojen hyllyiltä haeskella.

LG patentoi läpinäkyvän taittuvan älypuhelimen
Lähde: Mobiili.fi