Aug 092018
 

Heinäkuun lopussa päättyneen metsästysvuoden saaliit pysyivät harmaahylkeen ja itämerennorpan osalta samalla tasolla edelliseen metsästysvuoteen verrattuna. Viimeisen kahden vuoden aikana molempia lajeja on saatu saaliiksi metsästysvuosittain noin kaksisataa yksilöä.

Harmaahylkeen eli hallin saalis oli 1.8.-31.12.2017 ja 16.4.-31.7.2018 ajoittuneessa pyynnissä yhteensä 213 yksilöä, joista 44 saatiin saaliiksi Perämeren-Merenkurkun, 65 Lounais-Suomen ja 104 Suomenlahden kannanhoitoalueelta. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säätämä hallin metsästyskiintiö oli 1 050 yksilöä jakautuen Perämeren-Merenkurkun 633, Lounais-Suomen 273 ja Suomenlahden 144 halliin.

Saaliiksi saatiin edellisvuoden tavoin siten noin viidennes kiintiön sallimasta hallimäärästä. Suomenlahdella saaliiksi saatiin 72 %, Lounais-Suomessa 24 % ja Perämeren-Merenkurkun kannanhoitoalueella seitsemän prosenttia alueellisesta kiintiöstä. Pyyntikauden 2016 – 2017 hallisaalis oli vastaavasti 216 yksilöä. Hallikiintiöt ja metsästysajat ovat edelliskausia vastaavat myös elokuun alussa alkaneen uuden metsästysvuoden osalta.

Itämerennorppia saatiin Suomen riistakeskuksen myöntämillä pyyntiluvilla saaliiksi yhteensä 210 yksilöä (metsästysajat 1.9.-15.10.2017 ja 16.4.-31.7.2018), joista yli puolet Iin ja Kalajoen väliseltä merialueelta. Maa- ja metsätalousministeriön säätämä kiintiö oli kolmesataa norppaa Perämeren−Merenkurkun kannanhoitoalueella, joka ulottuu Torniosta Kristiinankaupunkiin. Pyyntilupia ei myönnetty norpalle Perämeren−Merenkurkun kannanhoitoalueen ulkopuolelle. Edelliskaudella norppasaalis oli 199 yksilöä.

Suomen riistakeskuksen myöntämiin pyyntilupiin perustuvan metsästyksen tarkoituksena on estää ja vähentää Perämeren norppakannan kalastukselle ja kalankasvatukselle aiheuttamia vahinkoja. Norpan metsästysaika muutettiin jo aiemmin tänä vuonna vastaamaan hallin metsästysaikaa, eli itämerennorpan metsästys on sallittua pyyntiluvilla 16.4.–31.12. välisenä aikana. Vastikään vahvistettu kiintiö sallii viime vuoden tapaan 300 norppayksilön metsästämisen Perämeren−Merenkurkun kannanhoitoalueella.

Molempien hyljelajien kannat ovat vahvat ja elinvoimaiset. Halleja arvioidaan olevan Itämerellä yhteensä noin 40 000 – 54 000 yksilöä. Vuoden 2017 lentolaskennoissa kaikista nähdyistä halleista nähtiin Suomen merialueella kolmannes. Viime vuosina runsastuneen itämerennorppakannan arvioidaan olevan yli 20 000 yksilöä, joista valtaosa elää Perämerellä. Hyljekantojen seuranta lukeutuu Luonnonvarakeskuksen tehtäviin.

Suomen riistakeskus päivittää Suomen merihylkeiden kannanhoitosuunnitelman vuoden 2018 aikana.

Lisätietoja:

Mikko Toivola, riistapäällikkö, Varsinais-Suomi, 029 431 2341, mikko.toivola@riista.fi

Harri Norberg, erikoissuunnittelija, 029 431 2115, harri.norberg@riista.fi

Hyljesaalis edellisen pyyntikauden tasolla
Lähde: Suomen Riistakeskus