Sep 212018
 
Nokia 6.1 Plus.

Nokia 6.1 Plus.

Nokia-puhelinyhtiö HMD Global ei tule viimeisimpien tietojen mukaan julkistamaan 4. lokakuuta uusia Nokia-älypuhelimia. Sen sijaan 4. lokakuuta eri kohteissa järjestettävissä tilaisuuksissa tulee olemaan kyse jo aiemmin muualla esiteltyjen Nokia 5.1 Plussan ja Nokia 6.1 Plussan, tai vain jommankumman niistä, Euroopan lanseerauksesta.

HMD Global kertoi jo aiemmin Intiassa järjestetyssä tilaisuudessa Nokia 5.1 Plussan ja Nokia 6.1 Plussan kansainvälisestä myyntiintulosta.

Sekä Nokiapoweruser-sivusto että Nokia Anew Twitterissä ovat kertoneet, ettei tilaisuudessa 4. lokakuuta tulla näkemään uusien laitteiden julkistuksia.

Nokia-puhelinten osalta loppuvuoteen on ladattu kovat odotukset, sillä edullisen ja keskihintaluokan lisäksi uutuuksia kaivattaisiin myös huippuluokkaan.

Nokia 9:een on tulossa viisi takakameraa.

Nokia 9:een on tulossa viisi takakameraa.

Vuotokuvissa on nähty viidellä takakameralla varustettu uusi älypuhelinmalli, joka voisi saada mallinimekseen Nokia 9. Viimeaikaiset huhut muun muassa Nokia Anewin taholta kuitenkin ovat kertoneet myös, että syystä tai toisesta tämän älypuhelimen julkistusta on saatettu lykätä vasta ensi keväälle. Jos näin olisi, ei HMD Globalilta nähtäisi tänä vuonna välttämättä yhtään ajantasaisella tekniikalla varustettua huippuluokan älypuhelinta. Se olisi valtava pettymys.

Nokia 9:n lisäksi HMD Global voi valmistella markkinoille myös sekä Nokia 7.1 että Nokia 7.1 Plus -malleja, joista viimeksi mainittu olisi varustettu lovinäytöllä. Nämä uutuudet tulisivat ylempään keskihintaluokkaan, kenties noin 300-400 euron hintaluokkaan ja voivat molemmat olla varustettu Qualcommin tuoreella Snapdragon 710 -järjestelmäpiirillä.

Nokia 7.1 Plussasta on jo nähty vuodossa väitetty virallinen kuvakin.

Nokia 7.1 Plus MySmartPrice-sivuston julkaisemassa kuvassa.

Nokia 7.1 Plus MySmartPrice-sivuston julkaisemassa kuvassa.

”Ei uusia Nokia-puhelimia 4. lokakuuta” – luvassa vanhan kertausta
Lähde: Mobiili.fi