Jun 272018
 

Samsung vs. AppleApple ja Samsung ovat sopineet pitkän riitansa patenteista ja iPhonen muotoilun kopioinnista. Kiista sai alkunsa alun perin jo vuonna 2011.

Sopu kalifornialaisoikeuden sovittelumenettelyssä syntyi nyt sen jälkeen, kun Samsungin maksettavaksi määrättiin 539 miljoonan dollarin korvaukset toukokuun lopulla. Tätä keskeistä haaraa oikeusjutuista on käsitelty jo useampaan otteeseen eri oikeusasteissa. Alun perin Samsungille tuomittiin yli miljardinkin dollarin korvaukset – se itse puolestaan on esittänyt oikean korvaussumman olevan korkeintaan kymmeniä miljoonia dollareita. Käsittely olisi voinut vielä jatkua korkeammassa oikeusasteessa, mutta nyt yhtiöt ovat päätyneet sopimaan kaikki auki olevat oikeusjuttunsa toisiaan vastaan.

Applen ja Samsungin solmiman sovun ehdoista ei ole vielä tietoa, eivätkä yhtiöt välttämättä tule niistä tarkemmin kertomaankaan.

Alusta lähtien Applen ja Samsungin välistä kiistaa on monimutkaistanut, että Apple on myös Samsungin erittäin merkittävä asiakas. Vaikka Apple on pyrkinyt vähentämään riippuvuuttaan Samsungista, käyttää se yhä tänäkin päivänä erittäin paljon Samsungin valmistamia komponentteja laitteissaan – esimerkiksi iPhone X:n kaikki näyttöpaneelit tulevat Samsungilta.

Samsungin lisäksi Apple haastoi vuosia sitten oikeuteen muitakin Android-älypuhelinvalmistajia, kuten HTC:n ja Motorolan, mutta varsinaisesti suoraan itse Androidin kehittänyttä Googlea Apple ei oikeuteen vienyt – huolimatta vielä patenttitaistojen alkaessa Applea johtaneen Steve Jobsin kommenteista. ”Tulen tuhoamaan Androidin, koska se on varastettu tuote”, paasasi Jobs tuolloin, kuten elämäkertakirjassa kerrotaan.

Älypuhelinmarkkinoiden suureen kuvaan Applen ja Samsungin välisellä patenttitaistolla ei ole ollut suurta merkitystä. Samsung on tätä nykyä älypuhelinten markkinajohtaja kappalemäärillä mitattuna, Apple puolestaan tekee älypuhelimilla selvästi eniten rahaa. Android löytyy käyttöjärjestelmänä valtaosasta älypuhelimia, mutta myös iPhonen osuus on vakaa.

Apple ja Samsung solmivat sovun – seitsemänvuotinen riita päätökseen
Lähde: Mobiili.fi