Sep 042017
 

beats-studio-3-wireless

Applelle kuuluva Beats-kuulokebrändi on saanut uuden perheenjäsenen, kun Studio3 Wireless on nähnyt päivänvalon. Uutuusmalli ei ulkoisesti paljoakaan eroa aiemmasta Studio 2 -mallista, mutta kuorien sisällä on paljon uutta. Kuulokkeet käyttävät muun muassa AirPod-kuulokkeista tuttua W1-piiriä, joka takaa helpon parituksen iPhonen, iPadin, Apple Watchin ja Macin kanssa. Kuulokkeet toimivat toki myös tavanomaisten Bluetooth-kuulokkeiden tavoin.

Langattomista yhteyksistä huolehtivan W1-piirin lisäksi Studio3 Wirelessin merkittävä uutuus on vastameluteknologia. Kahden mikrofonin avulla kuulokkeet kuuntelevat ympäristön melua ja estävät sitä kantautumasta käyttäjän korviin. Lisäksi kuulokkeiden pehmusteita on uudistettu käyttömukavuuden parantamiseksi.

Vastamelukuulokkeiden saralla suurta suosiota ovat nauttineet Bosen QC35-kuulokkeet, joiden vastameluominaisuuksia on ylistetty monissa arvosteluissa. Beatsin mukaan sen uudet Studio3 Wireless -kuulokkeet käyttävät edistyneempää tekniikkaa, jonka avulla tarjolla on parempi taustamelun häivytys erityisesti keskialueen äänitaajuuksilla.

Studio3 Wireless -kuulokkeet käyttävät lataamiseen micro-USB-liitäntää, ja niissä on mahdollisuus myös langalliseen käyttöön tutun 3,5 millimetrin liitännän kautta. Akkukestoa luvataan vastamelutoiminnon kanssa 22 tuntia ja 40 tuntia ilman vastamelutoimintoa. Kun akussa alkaa virta olla vähissä, ottavat kuulokkeet vastamelutoiminnon automaattisesti pois käytöstä ja pidentävät näin akkukestoa. Fast Fuel -pikalatauksella on mahdollista saada kolme tuntia kuunteluaikaa kymmenen minuutin latauksella.

Beats Studio3 Wireless -kuulokkeet ovat tilattavissa Applen verkkokaupasta 349,95 euron hintaan. Toimitukset tosin alkavat vasta lokakuun puolivälissä. Värejä on tarjolla kuusi erilaista, ja kullanvärisillä yksityiskohdilla koristeltu Yönharmaa on tarjolla rajoitettuna eränä.

Apple esitteli kilpailijan Bosen suosituille huippukuulokkeille – Beatsin uutuuksissa vastamelutoiminto
Lähde: Mobiili.fi