Dec 292018
 
Essential Phone.

Essential Phone.

Androidin perustajana ja kehittäjänä tunnetun Andy Rubinin nykyinen Essential-yritys on kertonut sen ensimmäisen tuotteen, Essential Phone -älypuhelimen, myynnin päättyvän nyt.

Essential Phone julkistettiin toukokuun 2017 lopulla, ja tuli myyntiin valituilla markkinoilla syksyn aikana. Puhelin ehti olla markkinoilla siis reilun vuoden päivät.

Essential Phonen myynti jäi aluksi pahaksi pettymykseksi, eikä puhelimen myynti vauhdittunut kuin vasta merkittävien hinnanalennusten myötä. Alun perin 699 dollarin hintaista puhelinta on tänä vuonna kaupattu edullisimmillaan 200-300 dollarin hintaan.

”Olemme myyneet Essential Phonen loppuun essential.comissa emmekä lisää enää uutta varastoa. Työskentelemme nyt kovasti seuraavan mobiilituotteemme kanssa ja jatkamme lisävarusteiden myymistä ja vauhdikkaiden ohjelmistopäivitysten tarjoamista ja asiakastukea olemassa olevalle yhteisöllemme”, vahvistettiin Essentialilta nyt muun muassa 9to5Google-sivustolle.

Suomessa Essential Phonea ei ole ikinä laajasti myyty.

Essential Phone herätti aikanaan huomiota vielä tuolloin erikoisella täysnäytöllään, jossa oli lovi yläreunassa etukameralle, sekä titaanirakenteellaan. Suurin erikoisuus Essential Phonessa oli lisäksi tuki magneetilla kiinnittyville lisävarusteille, joista ensimmäinen oli puhelimen kanssa pakettitarjouksena myyty 360-lisäkamera. Lisäksi myöhemmin nähtiin erillinen korkealaatuisen DA-muuntimen sisältävä audioliitäntäadapteri.

Essentialin haasteet eivät ole jääneet vain puhelimen heikkoon menestykseen. Essentialin toinen keskeinen tuote, kodin älylaitteiden yhdistäjäksi kaavailtu Essential Home, puolestaan peruttiin jo ennen markkinoilletuloaan.

Essential on myös perunut yhden älypuhelinprojektinsa ja irtisanonut noin kolmanneksen henkilöstöstään. Myös yrityksen myyntiä on tutkittu ja harkittu. Tilannetta eivät ole auttaneet julkisuuteen nousseet tiedot Andy Rubinin Google-aikojen seksuaalisesta ahdistelusta. Rubinilla oli suhde alaiseensa Googlella.

Viimeisimpien tietojen mukaan Essential satsaa nyt puhelimeen, joka pyrkii matkimaan käyttäjää ja automaattisesti vastaamaan viesteihin tämän puolesta. Puhelimessa olisi tietojen mukaan vain pienikokoinen näyttö ja pääasiassa sitä käytettäisiin puhekomennoin. Essential kehittäisi puhelimeensa oman tekoälyohjelmiston. Visioissa puhelimesta se pystyy esimerkiksi tekemään varauksia tai vastaamaan sähköposteihin ja tekstiviesteihin käyttäjän puolesta. Erikoisuudestaan huolimatta laite toimisi kuitenkin myös tavallisena puhelimena.

Androidin perustajana tunnetun Andy Rubinin Essential-yrityksen ensimmäisen älypuhelimen myynti päättyy – jotakin uutta kehitteillä
Lähde: Mobiili.fi